Brunehaut Saison

Brunehaut Saison Organic Gluten Free 4.5%

Brunehaut on erikoistunut luonnonmukaisiin ja gluteenittomiin oluisiin. Paitsi, että he kasvattavat itse oman luonnonmukaisen ohransa, he ovat kehittäneet luonnollisen ja täysin uniikin menetelmän poistaa gluteenin oluesta panemisen yhteydessä. Oluet ovat voittaneet useita kansainvälisiä palkintoja, ja niitä myydään 25 maassa. Brunehautin panimolla on pitkät perinteet, jotka juontavat aina 1890-luvulle. Allardin perhe perusti Guigniesiin silloisen St. Josephin nimellä tunnetun panimon, joka tuli alueellaan tunnetuksi La Druide ja Brunehaut 8 –olutmerkeistään.Vuonna 1991 panimo siirtyi moderneihin tiloihin säilyttäen silti traditionaaliset metodinsa luonnolliseen käymisprosesseineen, joista jälkimmäinen tapahtuu pulloissa.

Brunehaut Saison on kullankeltainen lager hienolla, lumisella vaahdolla. Sen kimalteleva kauneus on hedelmäinen (keltainen hedelmät), jota tukee hillitty maltaisuus. Ensimaku on pyöreä, mallaspäällysteinen ja jatkuva kevyesti katkeroinen. 4,5 %:n alkoholista huolimatta oluella on raikkaan virkistävä luonne, saaden monet ihmiset toivomaan toista kaatoa. 

 

Luomu
Vihreä valinta
Gluteeniton
Kestävän kehityksen sertifikaatti

Väri

Kullankeltainen olut hienolla lumivaahdolla

Tuoksu

Hedelmäinen (keltaiset hedelmät) ja hieman maltainen

Maku

Pyöreä, maltainen, hallitun ja pitkäkestoisen katkeroinen

Ruokasuositus

Sopii hyvin täyteläisten liharuokien, kuten Iberian Pata Negra -kinkun kanssa.

Maa
Belgia
Tuottaja
Brasserie de Brunehaut
Alkoholipitoisuus
4,50 %
EBU/IBU
35
Kantavierre
9,00
Pullokoko
0,33 l
Pakkaustyyppi
Lasipullo
Korkki
Kierrekapseli
Valikoimat
Alko, Vähittäiskauppa
Tuote Alkossa
Brunehaut Saison Organic
Oletko kiinnostunut viineistä?

Viiniposti tarjoaa vinkkejä herkullisempaan elämään! Kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme pitää sinut ajan tasalla viinimaailman trendeistä, esittelee uutuudet, yhdistää viinin ja ruoan, kurkistaa ravintoloiden keittiöihin ja kutsuu mukaan maistelemaan!

Viinipostiin »