Roubine La Vie en Rose

 

Château Roubine on paitsi yksi Ranskan vanhimmista viinitiloista myös yksi niistä 23:sta, jotka vuonna 1955 ylennettiin Côtes des Provencen viinialueen ”Cru Classéeksi”. Linna tunnetaan 1300-luvulta lähtien, mutta sen viinien historia ulottuu vieläkin kauemmas: aikaan jolloin roomalaisten reitti kulki sen tarhojen halki.

Palkitun viinin rypäleet Grenache, Cincault ja Syrah on poimittu valikoiduilta palstoilta yön viileydessä. Murskaamisen jälkeen rypäleiden kuorten on annettu luovuttaa väriään mehuun muutaman tunnin, jonka jälkeen mehu on käytetty viiniksi lämpökontrolloiduissa terästankeissa.

 Vaalean lohenpunainen viini tuoksuu mehukkaan marjaisalta. Siitä voi aistia ruusunmarjaa, raparperia, omenaa, mansikkaa ja rucolaa. Suussa kuiva, ryhdikkään hapokas ja keskitäyteläinen kokonaisuus on maistuvan hedelmäinen, mutta tyylikkään gastronominen. Jälkimaussa vaihtelevat greippi, raparperi ja vastaleikattu ruoho. Tyylikäs roseeviini on loistava aperitiivi hyvin viilennettynä mutta erinomainen kumppani myös runsaille kaloille, kanalle, suolaisille kinkuille ja bouillabaisselle.

Väri

Vaalean lohenpunainen

Tuoksu

Hedelmäinen tuoksu on kukkainen, vahamainen ja hunajainen.

Maku

Keskitäyteläinen, kuiva, ryhdikkään hapokas, hedelmäinen. Jälkimaussa vaihtelevat greippi, raparperi ja vastaleikattu ruoho.

Ruokasuositus

Loistava aperitiivi hyvin viilennettynä mutta erinomainen kumppani myös runsaille kaloille, kanalle, suolaisille kinkuille ja bouillabaisselle

Maa
Ranska
Tuottaja
Chateau Roubine
Appellaatio
AC Côtes de Provence
Alkoholipitoisuus
13,00 %
Sokeripitoisuus
0,00 g/l
Happopitoisuus
4,40 g/l
Pullokoko
0,75 l
Korkki
Luonnonkorkki
Valikoimat
Alko, Suoramyynti
Tuote Alkossa
Roubine La Vie en Rose 2017
Oletko kiinnostunut viineistä?

Viiniposti tarjoaa vinkkejä herkullisempaan elämään! Kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme pitää sinut ajan tasalla viinimaailman trendeistä, esittelee uutuudet, yhdistää viinin ja ruoan, kurkistaa ravintoloiden keittiöihin ja kutsuu mukaan maistelemaan!

Viinipostiin »