Domaine Fernand Engel

Kun Fernand ja Elisa vastavihittyinä vuonna 1949 muuttivat esivanhempiensa pienelle maatilalle, selviytyminen sodanjälkeisessä Ranskassa ei ollut helppoa. He viljelijät pienen pientä maaplänttiään, kunnes luonnon katastrofi koitui yllättäen heidän onnekseen: Talven 1956 pakkaset tuhosivat lähes koko alueen sadon, ja Fernardin viimeinen tynnyrillinen viiniä osoittautui pienen omaisuuden arvoiseksi. Rahat käytettiin – mihinpä muuhun kuin viinipalstan hankintaan. Pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää, ja nykyään Engelit ovat tunnettu viiniperhe Alsacessa.

 Engelin perhe kiinnostui luonnonmukaisesta viljelystä kun heidän poikansa Bernard sai vuonna 1997 allergisia reaktioita kemikaaleista, joilla viiniköynnöksiä hoidettiin. He sitoutuivat ohjelmaan, josta usean vuoden siirtymäajan jälkeen heidät palkittiin luomusertifikaatilla. Nyt myös Bernardin tyttäret puolisoineen osallistuvat viinitilan töihin, ja lapsenlapset auttelevat mm. rypälemehujen maistelussa.

 Teknologia auttaa kasvitautien ja sääilmiöiden ennakoinnissa: viinitarhoille asennettu sääasema monitoroi olosuhteita, jotka saattaisivat olla haitallisia kasveille tai vastaavasti suotuisia tuhoeläimille. Maata lannoitetaan biodynaamisilla preparaateilla ja hyötykasveilla, ja tuholaisia torjutaan niiden luonnollisilla vastustajilla. Myös viinimössä perheen filosofia on kunnioittaa maaperän antia: viinin tekeytymiseen puututaan niin vähän kuin mahdollista, ja viinien annetaan kypsyä rauhassa hiivasakkansa päällä ennen pullotusta.

Tuottajan valikoima